torstai 21. joulukuuta 2017

Näyttö syksy 2017

Toinen näyttö alkoi nyt suoraan työharjoittelun jälkeen. Siinä taas pohdittavaa, et mitä sitä nyt keksisi tehdä. Painoitettiin kovasti, että pitäisi alkaa suunnitella sitä hyvin asiakaslähtöisesti eli mitä asiakas haluaa ja miten sen seppänä toteuttaisi.
Toimin itse asiakkaana sekä seppänä, niin ainakin saa mitä tilaa :-D
Halusin tehdä näyttävän korun, ja mielessäni oli pyörinyt tietynlainen kukilla koristeltu koru.
Siitä siis vaan piirtämään ja toteuttamaan...


Aloitin sahaamalla pohjat muotoonsa, jonka jälkeen aloin hakea niihin oikeaa pintaa kokeilemalla erilaisia tekniikoita koe paloihin. Sitten vaan hallitusti sulattamaan, jotta saadaan pinta elävän näköiseksi.

 Välillä kukkia asetellessa piti tarkastella, että mitä kukkia vielä lisää mihinkin piirroksen perusteella.
Ketjuksi päätin tehdä muinaisketjun, joka on juhlavaan koruun sopiva. Se tiesi taas hopean sulatusta, valssausta ja paljon langan vetämistä vetopenkissä. Mietein myös muita ketju malleja, mutta tämä sopi koruun parhaiten.
 Siinä alkoi olla melkein näyttö suoritettuna.... vielä piti piirtää esityskuvat, jotta sai vietyä työn  arvioitavaksi. Siitä alkoi jännitys arvosanasta 😊





 Nyt saa olla tyytyväinen. Se on valmis ja arvioitu. Kiitettävä 3 tuli, yes!!

torstai 28. syyskuuta 2017

Syksy 2017

Syksy taas saapui... ja mihin se kesä meni?

Onneksi ne vähäiset kauniit päivät sai viettää järvellä 💗 ja nyt on taas hyvä aika palata kouluun.





Juhannus taikaa...

Koulu alkoi näin syksyllä suoraan työharjoittelulla.
Meille ei anettu mitään tiettyä työtä, vaan jokainen saa itse päättää mitä tekee ja mihin tarvitsee lisää harjoitusta.


Itse aloitin tekemällä riipuksen, jotta saisi taas kesän jäljiltä työvälineet "tutuiksi".
Työkalupakkiin oli keväällä jäänyt pyöröhiottu kivi, jota hetken aikaa pyöriteltyäni päätyi tähän muotoon.















Ketju oli toinen minkä halusin tehdä, koska en ole kokeillut vielä sen valmistusta.

Malliksi valitsin Japanilainen kymppi- Japanese Bullseye.


Materiaalin valmistus alkoi sulattamalla hopeaa tangoksi, jonka jälkeen konevalssilla sitä ohennettiin.Tämän jälkeen alkoi varsinaisen langan teko.
Hopeatankoa vedettiin vetopenkissä reikälevyn läpi siirtyen aina pienempään reikään, jotta päästiin haluttuun langan vahvuuteen. Lankaa piti aina muutaman reiän välein hehkuttaa, jotta hopea ei kovetu ja katkeile vedettäessä.

Lanka kieputettiin pöytäveivillä halutun kokoisiksi renkaiksi, jonka jälkeen ne sahataan irti toisistaan kultasepän sahalla.
Valmista lankaa,sekä lenkkejä ketjuun.
Isoimmat lenkit tähän ketjuun oli 1,2mm paksuja ja halkaisijaltaan 8mm, ohuimmat 0,8mm paksuja ja halkaisija 4mm. Tämän työn lenkkeihin kului yhteensä n. 2 m lankaa.

Sahatut lenkit väännettiin auki ja kiinnitettiin ketjun mallin mukaisesti toisiinsa. Osan lenkeistä juotin kiinni, jotta siitä tulis näin ollen vahvempi ja kestäisi paremmin käytössä.


Ketju Valmiina






Tällaiset sormukset tuli myös tehtyä muun ohessa.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Harjoituksia

Lisää kuvateksti

Ensimmäinen näyttö

Ensimmäinen näyttö tuli nyt huhtikuun lopussa eteen, joka aiheutti jonkin asteista jännitystä.
Työnä oli suunnitella ja tehdä hopeinen kivellinen riipus.
Suunnittelun alkoi, ja vaihtoehtoja tuli monia. Oli myös pyöreitä riipuksia, mutta en halunnut tehdä samankaltaista kuin aiemmin. Tällainen siitä sitten syntyi.





Lisää Tkuvateksti
Ennen osien yhteen juottamista piti alimpaan kolmioon sahata reikä, koska välistä tuli umpinainen ja näin estetään, ettei seuraavissa juotoksissa satu mitään :-)
Kuvassa vielä alkuperäinen kivi, joka koruun piti tulla, muutta suunnitelmat sen osalta vaihtui.
Alimman osan kuvioinnin tein letkuporalla ennen yhteen juottamista.


Koru valmiina!
Vaihdoin kiven istuksen työn edetessä parempaan vaihtoehtoon. Hankaluutena oli se, että tein putki-istutuksen ensimmäistä kertaa, mutta hyvinhän se onnistui.
 Arvostelussa numeroksi tuli kiitettävä 3, joten sen suhteen työhöni olen tyytyväinen :-)

torstai 13. huhtikuuta 2017

Työharjoittelu kevät 2017

 Saimme tehtäväksi palarannekorun, jonka aiheena taidesuuntaukset, lisäksi kuvassa piti olla puu.
Oman työni aiheeksi valitsin Salvador Dali ja muiston pysyvyys, jonka pohjalta aloin työtä suunnitella.




  Palojen pohjakuvioinnit tein letkuporalla, jota varten palat piti kiinnittää alustaan. Palojen päälle juotin sahatut kuviot.
Palat ja lukko valmiina, vain saranat puuttuu.
Pohjien juottamista